maanantai 18. toukokuuta 2015

18.5.2015

Lakulla oli viikonloppuna vapaata varsinaisesta koulutuksesta, mutta se oli kuitenkin koirakeskuksella hoidossa ja pääsi lenkkeilemään pitkiäkin lenkkejä. Tänään aamulla jatkoin koulutusta ja melkoisen haukkukonsertin sain ihan ensimmäiseksi kun olin menossa hakemaan Lakua hoitotilasta. Haukkumalla Laku tosin ei saa minkäänlaista huomioita minulta, joten heti haukkumisen alettua poistuin kokonaan paikalta ja palasin vasta ihan reilun tauon jälkeen yrittämään uudestaan. Laku vähän hämmentyi tästä odottamisesta ja toisella kerralla hoitotilaan meno onnistui jo paremmin ja Laku hillitsi haukkuansa. Aamu-ulkoilun jälkeen teimme koirakeskuksen luokkatilassa kosketusalustatreeniä. Samaa treeniä tehtiin päivän aikana myös Lakun omassa hoitotilassa sekä motivaattorihallista, josta seuraava pätkä:



"Pois" käskyä harjoittelimme myös:


Ja lisäksi tehtiin myös vähän seuraamista ja maahan menoja:



Iltalenkille lähtiessä haukkuminen oli taas melko voimakasta, mutta sinnikkäällä odottamisella sinne päästiin kuin päästiinkin :) Seuraavaksi on tarkoitus opettaa Lakulle "oma paikka" kosketusalustan avulla, jos sillä keinoin saataisiin hoitotilassa odottaminen rauhallisemmaksi. Hoitotilan ulkotarhassa Laku ei hauku lainkaan vaikka tarha on aivan ulko-oven vieressä ja siitä kulkee päivän aikana paljon ihmisiä sekä toisia koiria. Huomiseen taas! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti