Projektikoirajakso päättyy perjantaina, joten sitä ajatellen teimme tänään harjoituksen, jossa opastin toisen projektikoiraohjaajan tekemään harjoituksia Lakun kanssa. Pedillemeno ja hihnakävely oli sujunut tosi hyvin!
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
27.5.2015
Tällä viikolla olemme kokeilleet Lakun kanssa hyvin yksinkertaista keinoa hihnakäytöksen opettamiseen. Kun Laku kiskoo hihnassa, viedään hihna omien jalkojen taakse, jolloin se aiheuttaa koiralle epämiellyttävän "nypytyksen" (lisätään epämiellyttävä asia). Jos Laku kulkee nätisti, hihna otetaan jalkojen takaa pois (poistetaan epämiellyttävä). Tämä on toiminut todella hyvin, ja olemme tehneet pitkiäkin lenkkejä näin. Yleensä hihnaa ei tarvitse pitää jalkojen takana kuin alkuvaiheessa. Laku hoksaa nopeasti, millä alueella sen halutaan liikkuvan. Välillä palkitaan myös sillä, että hienosti kuljetun pätkän jälkeen Laku pääsee nuuskimaan ympäristöä (koiran tulee myös saada olla koira, eikä vain pelkästään kulkea lyhyellä hihnalla vieressä koko ajan). Vastaantulevien koirien kanssa ei ole ollut ongelmia. "Seuraa" käskyllä Laku ottaa katsekontaktin ja kulkee vierellä ohitustilanteen ajan. Mikäli kohtaaminen on aiheuttanut esim. pyrkimystä toisen koiran luokse ja kontakti/makupalat eivät ole kiinnostaneet, olen vain kulkenut reippaasti ohi hihna omien jalkojen takana.
Projektikoirajakso päättyy perjantaina, joten sitä ajatellen teimme tänään harjoituksen, jossa opastin toisen projektikoiraohjaajan tekemään harjoituksia Lakun kanssa. Pedillemeno ja hihnakävely oli sujunut tosi hyvin!
Projektikoirajakso päättyy perjantaina, joten sitä ajatellen teimme tänään harjoituksen, jossa opastin toisen projektikoiraohjaajan tekemään harjoituksia Lakun kanssa. Pedillemeno ja hihnakävely oli sujunut tosi hyvin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti